Viime kevät tiivistettynä: ravasin koulun, töiden ja kodin välillä, sillä haave joutilaasta yli kolmen kuukauden kesälomasta siinsi ajatuksissa – ja rahaa oli totisesti säästettävä. Muutto kauniiseen kaupunkiyksiöön oli kuitenkin alkanut rauhoittaa talvella niin jännittyneenä vellonutta mielenmaisemaa. Edeltävän vuoden aikana toimintaani ja ajatuksiani leimanneet jäykkyys ja pakkomielteisyys, suoranainen tylsyyteni, alkoivat vähitellen hälventyä. Pian oli taas paljon helpompaa hengittää.
Kesäloman ensimmäiset kaksi kuukautta tiivistettynä: avoimesta yliopistosta valitut kesäkurssit edistyvät huolestuttavan heikosti, kun olen käyttänyt aikani lukemiseen, päämäärättömään oleskeluun, ikuisuusprojektien hoitamiseen ja joogarutiinin luomiseen. Olen yrittänyt perehtyä japanin kielen alkeisiin, tehnyt pieniä kesäretkiä, innostunut musiikista aivan uudella tavalla, löytänyt second hand -liikkeet sekä tuskastellut syntisen pitkäksi paisunutta klassikkokirjallisuuslistaani. Säännöllinen unirytmi yhdeksän tunnin yöunineen, ulkoilu sekä tuoreiden kasvisten hallitsema ruokavalio näkyvät ihossa sekä tuntuvat läpi kehon.
Vaikka tämän kesäloman perimmäinen tarkoitus oli päätyä itselleni melko vieraaseen tylsistymisen tunteeseen, ei merkkejä kyseisestä ole vielä havaittavissa. Olen elänyt matalatempoista, mutta itseäni kiinnostavilla asioilla täytettyä elämää. Päällimmäisenä on ollut ihmetys ajan nopeasta kulumisesta, ja huoli kesän loppumisesta.
Kevään ja alkukesän ahaa-elämykset ovat kuitenkin olleet vapauttavia, sijoittuen osaksi pitkää kasvamisen ketjua – vihdoinkin alitajuntaani on iskostumassa ajatus siitä, ettei tässä elämässä ehkä kuitenkaan ole niin kiire. Mutta myös prioriteetit ovat muuttuneet, sillä joidenkin unelmien kohdalla minut on vallannut tunne, että tehdään se nyt – eikä sitten joskus burnoutanneena nelikymppisenä. Päätin ilmoittautua japanin kielen kurssille, alle viikon päästä pidämme juhlat laivalla ja syksylle olen ostanut lennot Itä-Aasiaan.