"I need solitude. I need space. I need air. I need the empty fields round me; and my legs pounding along roads; and sleep; and animal existence." — Virginia Woolf
Viime päivinä minua on itkettänyt töiden jälkeinen väsymys, suihkunraikkaiden hiusten muistoilla ladattu tuoksu, sateisen puutarhan kauneuden kirvoittama haikeus sekä Beach Housen kappale "PPP".
Tänään sade sai Helsingin kadut tulvimaan, mutta itse keskityin tarkkailemaan töissä hitaasti kuluvaa aikaa. Mieli on levoton ja olotila irrallinen, sillä tulevasta ei juuri ole tietoa ennen kuun loppua – en osaa tarttua toimeen, vaan haluaisin niin kovin vain ajalehtia ja velloa tämän kesän tietämättömyyden sävyttämässä huolettomuudessa.
Joitakin selviä raameja tällekin kesälle on jo päässyt muodostumaan. Aion vältellä materian hankkimista ja säästää rahaa pitkän tähtäimen unelmiin – esimerkkeinä mainittakoon yksiö Töölössä ja reilaus Japanissa.
Haluan viettää enemmän aikaa ilman elektronisia laitteita sekä musiikkia – totutella hiljaisuuteen ja tylsyyteen. Haluan käyttää puhelimella roikkumiseen kuluvan ajan lukien, luoden, tehden ja ollen. Etenkin kaupunkiin palattuani olisin halunnut paneutua syvemmin kirjoihin ja kirjoittamiseen, heittäytyä niihin spontaaneihin retkiin ja viettää enemmän aikaa luonnossa.
Etenkin yritän vähitellen totuttaa itseni ajatukseen, ettei kaikkeen ja kaikkiin ole jatkuvasti pidettävä yhteyttä, vaan asioiden on annettava lutviutua niiden luonnollisella painolla. Koitan myös muistuttaa itseäni, että tekemättömyys ei ole synti, pitkät yöunet ovat avain menestykseen ja että onnellisuus on jo tässä kaikessa.