25. tammikuuta 2018
Olemme viidettä kokonaista päivää Marrakechissa. Olotilat ovat vaihdelleet vuoristoradan tavoin – välillä olen valvonut öisin sydän tykyttäen raskaan tiheästi rinnassa, välillä olen maannut kattoterassilla auringossa tietäen, että kaikki järjestyy. Ahdistus painaa rintakehää tylpästi alaspäin, se saa hartiat painumaan eteen ja hengityksen salpautumaan. Haluaisin tietää, kuinka voisin voida paremmin.
Tänään on ensimmäinen pilvinen päivä täällä ollessamme. Olen joka aamu noussut riadimme kattoterassille ennen puolta kahdeksaa, jolloin aurinko nousee. Nuo ovat olleet lähestulkoon koko matkan parhaimpia hetkiä – linnut visertävät, kellertävä pallo liikkuu hitaasti ylös Atlas-vuorten terävien huippujen takaa. Tuolla katolla tuntuu usein, että kaikki on paikoillaan, sillä minä istun aloillani tarkastelemassa vuoronkaudenaikojen liikettä, uuden alkua ja ikiaikaisen toistoa. En ole siinä planeetan liikkeiden rytmissä mitään, ja se on lohduttavaa.
18. huhtikuuta 2018
En jotenkaan tahdo ymmärtää, ettei minulla ole sen enempää aikaa käytettävinäni kuin muillakaan ihmisillä. Mutta en voi olla miettimättä, kuinka suorituskeskeiseen kulttuuriin olen kasvanut, ja kuinka se hallitsee minua – mutta myös muita ystäviäni. Mitä nyt olen viime aikoina puhunut heidän kanssaan ahdistuksesta ja paineista, tuntuu että lähes jokainen painii näiden teemojen kanssa ainakin jossain määrin.
Vaikka alkuvuodessa on vielä paljon analysoitavaa, koen oppineeni siitä jo paljon. Koitan päivittäin muistuttaa itseäni ottamaan rauhallisemmin sekä muistuttaa, ettei ole kenenkään etu, että minulla menee liian lujaa. Koitan oppia armollisuutta itseäni kohtaan ja olla tyytyväisempi omaan suoritukseeni, vaikka olemme vasta aivan alkumetreillä tässä prosessissa. Ennen kaikkea minun tulee muistaa, etten voi kantaa koko maailman murheita harteillani eikä minun tarvitse suoriutua joka ikisellä elämän osa-alueella täydellisesti. Sillä näin se on: minulla ei voi olla kontrollia kaikesta.
3. heinäkuuta 2018
Olen keskustellut muiden ohjaajien kanssa elämästä, henkisyydestä, peloistamme ja unelmistamme. Hieman kornia, mutta tämä kesä tuntuu todelliselta mahdollisuudelta löytää uusia puolia itsestäni ja maailmasta, koen olevani jonkun suuren reunalla.
Oma elämä Suomessa on kolmessa viikossa alkanut tuntumaan kaukaiselta, ja tämä etäisyys on mahdollistanut arkitodellisuuden objektiivisemman tarkastelun. Olen alkanut ymmärtää syvemmin niitä myrkyllisiä ajatusmalleja, jotka eivät vie minua oikein minnekään. Tuntuu, että täällä kaikilla on niin paljon annettavaa – olen jatkuvasti hämmentynyt ihmisten lahjakkuudesta, humaaniudesta ja innosta ymmärtää maailmaa paremmin. Koen, että parin viikon aikana oma käsitykseni yleismaailmallisesta inhimillisyydestä on syventynyt.
9. lokakuuta 2018
Haluan omistaa aikaa tälle, tajunnanvirralle ja vapaalle ajattelulle. Että
voisin aamun hiljaisina tunteina kirjoittaa ajatuksiani tälle tiedostolle
viileässä keittiössä, villasukat jalassa ja teemuki vieressä. Ottaa aikaa
joogalle ja meditaatiolle, käydä ulkoiluttamassa Nalaa sekä lukea iltaisin
uutisia ja universumikirjaani. Kuinka ihanalta tuntuukaan olla ilman
opiskeluarjen normaaleita velvoitteita, vaan pystyä luomaan omannäköisiä päiviä
tässä idyllisessä ympäristössä.
Kaikesta pienestä murheesta huolimatta olen pystynyt houkuttelemaan ja saamaan elämääni niin paljon hyvää ja harmonista, että se ällistyttää päivästä toiseen. Näen, kuulen, liikun ja puhun moitteettomasti, minulla on vahvat sosiaaliset verkostot, intoa ja kykyjä oppia uutta, taloudellisia valmiuksia tehdä tämänkaltaisia asioita. Samaan aikaan IPCC on julkaissut raportin, jonka mukaan maailman tulisi olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä, jotta tämä planeetta saataisiin pidettyä elinkelpoisena. On uskomatonta, kuinka sitä itsekin tuudittautuu oman elämänsä onneen, vaikka olisi kuinka tietoinen ympärillä jatkuvasti etenevästä tuhosta.
Olemme pohtineet, onko moraalisesti oikein hankkia lapsia tällaiseen maailmaan, onko vastuutonta nauttia tällaisesta elämästä, joka on osasyynä koko planeetan pilaantumiseen. En tiedä, mutta koitan päivittäin löytää tasapainon kaikesta murehtimisen, toiminnan ja irti päästämisen välillä.