Jo aikana ennen pandemiaa ja matkustusrajoitteita olimme alkaneet unelmoida automatkasta Pohjois-Norjaan. Viimein heinäkuussa pakkasimme auton täyteen ruokaa ja ajoimme maan halki Kilpisjärvelle. Otteita hetkistä, jotka ovat nyt jo muistoja:
Ajopäivän jälkeen täytimme rinkat ja suuntasimme Saanan rinteille ilta-auringon lämmittäessä selkiämme. Illallisen jälkeen pesimme astioita pienessä viileässä lammessa hyttysten pyrkiessä jatkuvasti iholle. Auringon laskiessa lämmitimme itsemme inkivääriteellä, ja kuulin jossain yläpuolella isän ja pojan ihastelevan valitsemaamme yöpymispaikkaa. Kun heräsin syntymäpäivääni pilvisessä tunturimaisemassa, olo oli kevyt ja onnellinen. Keitimme kahvit ja söimme tonnikalaleipiä majoneesilla, minkä jälkeen nousimme Saanan huipulle. Ihastelimme kolmen maan yli levittäytyvää, rauhoittavaa näkymää.
Tromssan lähistöllä meloimme kajakilla pienelle saarelle, jota asuttivat lampaat, lokit ja aggressiiviset tiirat. Keräsimme tuliaiseksi pienen purkillisen hiekkaa, ja itse otin mukaan kaksi simpukkaa. Samana iltapäivänä nousimme vielä Vasstindin huipulle lähes kilometrin korkeuteen. Vaellus oli uuvuttavin koskaan kokemani, mutta juostessamme alas lumista huippurinnettä olo oli euforinen.
Ensimmäisenä aamuna Ersfjordstrandilla heräsimme saunalta tuntuvassa teltassa. Päivä oli kesän lämpimämpiä, mutta Jäämeri poisti ahdistavan kuumuuden. Muutaman minuutin kuluttua jalat tottuivat hyytävään veteen, ja suonenveto antoi periksi. Siellä me uimme vuorten ympäröimänä, Pohjois-Norjan harvinaisen porottavassa auringossa, ja meistä tuntui kuin olisimme olleet paratiisissa. Aamupäivän luin Tara Westoverin kirjaa Educated, ja noiden kahden maailman, hänen ja minun, välillä tuntui tuolla hetkellä olevan ammottava kuilu.
Samana iltana pelasimme backgammonia rannalla odottaessamme mereen laittamiamme oluiden jäähtymistä. Aina silloin tällöin oluet irtosivat aaltojen voimasta niille tekemistämme koloista, joten ryntäilimme mereen pelastamaan kelluvia tölkkejä. Sitten me nautiskelimme ne yhdet oluet siellä Manner-Euroopan reunalla, muiden reissaajien ja karavaanareiden ympäröiminä.
Ensimmäisen yön Lofooteilla vietimme erään levähdyspaikan lähistöllä. Teimme illallista sammalpäällysteisellä kalliolla katsellessamme sumuiselle lahdelle, jonka vesi oli kirkkaampaa kuin olen nähnyt missään koskaan ennen. Löysin lähistöltä mustikoita ja lakkoja, joita sitten söimme aamulla myslin ja kauramaidon kanssa. Tavaroita pakatessamme ilmassa oli innostusta tulevista päivistä.
Lofooteilla asuimme rannoilla, mikä tarkoitti auringonlaskun ihailua aina ennen nukkumaanmenoa. Erään vaelluksen jälkeen peseydyimme alasti rauhallisessa merenlahdessa, jossa lähestulkoon astuin merisiilin päälle. Seuraavana päivänä yritimme huuhdella hikisiä vaatteitamme vuorien välissä sijainneessa järvessä, tosin huonoin tuloksin. Päädyimme maksamaan yhtenä yönä leirintämajoituksesta, sillä suihku ja pyykinpesu tulivat tarpeeseen.
Viimeisen päivän vietimme Kvalvika-nimisellä rannalla. Koska alueelle täytyi vaeltaa parin kilometrin matka, retkeilijöitä oli vain kourallinen. Siellä me telttailimme yhdessä lampaiden kanssa ja näimme yhden kauneimmista auringonlaskuista koskaan. Läsnä oli vahva tunne, että tätä haluamme tehdä lisää – matkustaa yksinkertaisesti ja tuntea itsensä osaksi ympäröivää luontoa.